...ja niin minulle annettiin PT-treenissä rinnan päälle 20 kg painot tankoineen ja käskettiin kyykätä. Jahaa, no sitten kyykätään ! Enpä tajunnut laskea painojen kilomäärää siinä vaiheessa, olin vaan hirveän iloinen kun pääsin kyykkyyn ja ylös. Se ei ole nimittäin ollut mikään itsestäänselvyys että pääsee kyykkyyn asti, jotenkin se on ollut hankalaa. Enhän mä ole osannut koskaan ihan normaalistikaan olla kyykyssä tasajalkaa mutta näköjään siihen tarvittiin vähän painoja ja alkoi homma onnistumaan :) No ei vaan, pitkä matka on ollut kunnon kohotuksessa ja pikkuhiljaa niitä tuloksiakin alkaa näkymään.
Olenpa onnellinen tämän päivän treenistä ja ylipäätään viikon liikuntasuorituksista. Saldona siis Crossfit, Spinning+Kahvakuulajumppa (kahvakuula on sitten paholaisen keksintö, mutta siitä lisää myöhemmin) ja PT-treeni jossa oli painoilla ja kahvakuulalla jumppailua sekä nyrkkeilyä. Huomenna vielä omatoiminen kuntosalitreeni ja sitten on viikon liikunnat hyvin hanskassa. Uusi ruokavaliokin eteeni asetettiin ja paljon ei ollut lukemista joten haasteellinen tiukan dieetin viikko edessä. Taidanpa pohdiskella ensi kerralla enemmän noita ruoka-asioita, nyt siis nukkumaan että jaksaa aamulla reippaana salille !
terveisin, entinen liikunnanvihaaja
torstai 19. tammikuuta 2012
tiistai 17. tammikuuta 2012
Onko Crossfitin jälkeistä elämää?
Suokaa anteeksi tämä pomppiva ajatuksenjuoksuni, mutta tulipahan mieleen kun olin tänään Kuntoportin Crossfit - tunnilla työpäivän jälkeen...jaa että mikä Crossfit, no mulle tuli ekan kerran kuullessani kyseisestä treenistä lähinnä mieleen tunti jonka jälkeen mun jäsenet voidaan laittaa poikki ja pinoon ja kärrätä kotiin. Ja sitähän se melkein olikin ensimmäisen kerran jälkeen...
No niin ensinnäkin, kevään ja kesän treenit olivat lähinnä yksinäistä puurtamista lukuunottamatta PT-treenejä, jossa toinen hikoilee ja toinen kertoo miten se hiki parhaiten irtoaa. Lisäksi kävin yksin salilla ja sitten sauvakävelyllä, jonne tosin sain poikkeuksellisesti mukaani Miehen. Asiasta viidenteen...On muuten maailman hankalinta kävellä maantiekiitäjämiehen kanssa joka menee noin 10 metriä edelläsi ja yrität pysyä vierellä saati sitten edes näköetäisyydellä huudellen "Ois hirveen kiva kävellä vierekkäin vai mitä kulta? " Ja kohta jälleen köhit sitä pururadan pölyä kun maantiekiitäjä on taas painellut matkoihinsa.Että se siitä parisuhteen laatuajasta, ensi kesänä viisastuneena taidan antaa sauvat Miehelle ja otan itse rullaluistimet niin pysytään samassa tahdissa. Tai hei parempi suunnitelma on se että kasvatan kuntoni niin kovaksi että Mies saa yrittää pysyä mun tahdissa !
No niin taas jutut karkasivat, mutta siis syksyn tullen PT koki että minä olen tämän yksinäisen puurtamisen jälkeen valmis kokeilemaan ryhmäliikuntaa. RYHMÄLIIKUNTAA?? MINÄ?? Mä oon harrastanut ryhmäliikuntaa viimeksi seitsemänvuotiaana naisvoimistelijoissa ja sekin loppui siihen kun tilattiin logollisia verkkaripukuja ja ei ollut tarpeeksi isoja kokoja...
Mielessä vaihteli siis tunteet paniikista kauhuun ja kauhusta pieneen kutinaan että josko minusta sittenkin olisi ryhmäliikkujaksi. Kerroin peloistani, ei minusta ole siihen, mitä jos en jaksa enkä osaa. Ja mitä tekee PT? Pahaa-aavistamattomana menin seuraavalle PT-tunnille ja siellä se odotti, vihollinen ! Ei siis PT vaan se sen sekuntikello...Tiktiktiktik, ei mikään mummolan seinäkello vaan kiirekiirekiirekello. Ja sitten mentiin, tunti oli ihan järkyttävän kova ja totta kai vedin niin lujaa kuin pystyin. Sekuntikello kertoi milloin aloitan, milloin lopetan ja miten kauan saan palautua. Tunnin jälkeen makasin lattialla selälläni ja puuskutin, kun PT tulee ja sanoo " Arvaa mitä ? Sä vedit just Crossfit-tunnin, pidemmillä toistoajoilla ja lyhemmillä palautusajoilla eli ryhmäliikuntatunti tulee olemaan lasten leikkiä!! " Vähänkö oli voittajaolo sen jälkeen!!
Sitten uskaltauduin ihan oikealle Crossfit-tunnille ja toiselle ja kolmannelle.. ja joka kerta voittajafiiliksellä kotiin. Nyt uskallan jo haastaa itseni isommilla painoilla koska omat rajat on jo tiedossa ja niitä pitäisi uskaltaa ylittää joka kerta. PT:n sanoin pitää mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle jos haluaa kehittyä. Pitää tuntua vähän epämukavalta jos haluaa saavuttaa jotain ! Ja tuo pätee hyvin paljon muuhunkin elämässä sekä fyysisellä että henkisellä tasolla. En ole elämäni aikana lähtenyt mihinkään ryhmäliikuntajuttuihin mukaan koska se ei ole tuntunut mun jutulta. Mutta eihän sitä voi koskaan tietää jos ei kokeile, eikä uskalla hypätä sen henkisen kynnyksen yli mikä siihen saakka oli ollut esteenä. Se on vähän niinkuin hyppy tuntemattomaan, mutta silloin voi löytää itsestään niin paljon uutta, niin paljon rohkeutta ja niin paljon vahvuutta että sitä jää jälkikäteen miettimään, miksi ihmeessä en tehnyt tätä jo aiemmin !
Voittajafiiliksellä tänäkin iltana,
entinen liikunnanvihaaja
Crossfit 45'
Tunnilla nostat kuntoasi ja kehität lihaksiasi ennätysajassa. Crossfit on laaja-alainen kunto- ja voimaohjelma, joka perustuu monipuolisiin ja vaihteleviin toiminnallisiin liikkeisiin. Harjoitteluvälineinä käytetään mm. kahvakuulaa, tankoja, käsipainoja ja bokseja.
No niin ensinnäkin, kevään ja kesän treenit olivat lähinnä yksinäistä puurtamista lukuunottamatta PT-treenejä, jossa toinen hikoilee ja toinen kertoo miten se hiki parhaiten irtoaa. Lisäksi kävin yksin salilla ja sitten sauvakävelyllä, jonne tosin sain poikkeuksellisesti mukaani Miehen. Asiasta viidenteen...On muuten maailman hankalinta kävellä maantiekiitäjämiehen kanssa joka menee noin 10 metriä edelläsi ja yrität pysyä vierellä saati sitten edes näköetäisyydellä huudellen "Ois hirveen kiva kävellä vierekkäin vai mitä kulta? " Ja kohta jälleen köhit sitä pururadan pölyä kun maantiekiitäjä on taas painellut matkoihinsa.Että se siitä parisuhteen laatuajasta, ensi kesänä viisastuneena taidan antaa sauvat Miehelle ja otan itse rullaluistimet niin pysytään samassa tahdissa. Tai hei parempi suunnitelma on se että kasvatan kuntoni niin kovaksi että Mies saa yrittää pysyä mun tahdissa !
No niin taas jutut karkasivat, mutta siis syksyn tullen PT koki että minä olen tämän yksinäisen puurtamisen jälkeen valmis kokeilemaan ryhmäliikuntaa. RYHMÄLIIKUNTAA?? MINÄ?? Mä oon harrastanut ryhmäliikuntaa viimeksi seitsemänvuotiaana naisvoimistelijoissa ja sekin loppui siihen kun tilattiin logollisia verkkaripukuja ja ei ollut tarpeeksi isoja kokoja...
Mielessä vaihteli siis tunteet paniikista kauhuun ja kauhusta pieneen kutinaan että josko minusta sittenkin olisi ryhmäliikkujaksi. Kerroin peloistani, ei minusta ole siihen, mitä jos en jaksa enkä osaa. Ja mitä tekee PT? Pahaa-aavistamattomana menin seuraavalle PT-tunnille ja siellä se odotti, vihollinen ! Ei siis PT vaan se sen sekuntikello...Tiktiktiktik, ei mikään mummolan seinäkello vaan kiirekiirekiirekello. Ja sitten mentiin, tunti oli ihan järkyttävän kova ja totta kai vedin niin lujaa kuin pystyin. Sekuntikello kertoi milloin aloitan, milloin lopetan ja miten kauan saan palautua. Tunnin jälkeen makasin lattialla selälläni ja puuskutin, kun PT tulee ja sanoo " Arvaa mitä ? Sä vedit just Crossfit-tunnin, pidemmillä toistoajoilla ja lyhemmillä palautusajoilla eli ryhmäliikuntatunti tulee olemaan lasten leikkiä!! " Vähänkö oli voittajaolo sen jälkeen!!
Sitten uskaltauduin ihan oikealle Crossfit-tunnille ja toiselle ja kolmannelle.. ja joka kerta voittajafiiliksellä kotiin. Nyt uskallan jo haastaa itseni isommilla painoilla koska omat rajat on jo tiedossa ja niitä pitäisi uskaltaa ylittää joka kerta. PT:n sanoin pitää mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle jos haluaa kehittyä. Pitää tuntua vähän epämukavalta jos haluaa saavuttaa jotain ! Ja tuo pätee hyvin paljon muuhunkin elämässä sekä fyysisellä että henkisellä tasolla. En ole elämäni aikana lähtenyt mihinkään ryhmäliikuntajuttuihin mukaan koska se ei ole tuntunut mun jutulta. Mutta eihän sitä voi koskaan tietää jos ei kokeile, eikä uskalla hypätä sen henkisen kynnyksen yli mikä siihen saakka oli ollut esteenä. Se on vähän niinkuin hyppy tuntemattomaan, mutta silloin voi löytää itsestään niin paljon uutta, niin paljon rohkeutta ja niin paljon vahvuutta että sitä jää jälkikäteen miettimään, miksi ihmeessä en tehnyt tätä jo aiemmin !
Voittajafiiliksellä tänäkin iltana,
entinen liikunnanvihaaja
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
Liikuntaelämän alkuvaiheen TOP3 vihatuinta laitetta
Maanantaipäivän pohdintaa...
eli otetaan tarkasteluun 3 eniten vihaamaani laitetta (tarkennuksena sanottakoon että siis nimenomaan liikuntaelämäni alussa vihaamaani laitetta) kuntosalilla, toisin sanoen ne missä tulee eniten hiki...
Top 3 on Cross trainer, joka olikin ensimmäinen vimpain johon tutustuin koko kuntosalissa ja liikunnanvihaajan sielussa pelmahti ärsytysliekki heti samantien. Kamala laite ! Tässä laitteessa heiluu ihmisen kaikki neljä raajaa joten hiki tulee varmasti. Samaisessa vimpaimessa otetaan niinsanotut alkulämmöt tulevaa treeniä varten. Mietin pienessä mielessäni että mitenkähän ihmeessä onnistun selviämään hengissä koko treenin kun jo muutaman minuutin lämmittely nosti sykkeen varmaan kolmeen sataan ja jalkoja poltti niin että selvitessäni tasaiselle maalle olin varma että jalkojen tilalla on pelkkää jomottavaa spagettia. Ensimmäisellä kerralla mun mitta oli täysi noin....sanotaanko 30 sekunnin jälkeen ja olin valmis luovuttamaan. Mutta ehei, sitähän mun ei annettu tehdä vaan rimpuloin laitteessa ainakin noin viiden minuutin ajan ja lämmöt tosiaan nousi, ainakin naamaan punoituksesta päätellen. Laitteen tehotasoa pystyy säätelemään ja ekoilla kerroilla se oli mulla varmaan kolmosessa - kutosessa. Ajan saatossa ja sisun avulla älysin että on vain jaksettava, otettava luulot pois laitteelta ja kropalta. Ja kun pääsee sen pisteen yli että tekee vaikka tuntuisi vähän pahalta, niin kohta tuntuukin jo ihan hyvältä. Outoa mutta totta ! Nykyään olemme solmineet crosstrainerin kanssa jo aselevon ja pystyn ihan vapautuneesti treenaamaan hänen kanssaan vaihdellen about 9 - 16 tasoilla noin 10 minuutin ajan sekä kuntosalitreenin alussa että lopussa. Tehokas laite, toimii !
Top 2
Spinning-pyörä. Mä oon aina vihannut pyöräilyä koska siinä jos missä tulee hiki. Ja tähän pyörään vielä "sidotaan" jalat kiinni, ei pääse edes karkuun jos siltä tuntuis ;) Ja paikat puutuu, tiedätte kyllä mistä, jos olette ikinä pyöräilleet. Mullakin tätä pehmustetta on kertynyt tuonne takaosastoon mutta silti ihan puuduksissa. No, kaikkeen kyllä tottuu ! (ja pehmusteitakin saatavilla eli apua on jos vain sitä hakee :) )Tällä vimpaimella otetaan sitten niitä vetoja, eli kevyempää ja raskaampaa poljentaa vuorotellen. Nyt en ole ihan varma kuinka pitkiä ne vedot on, koska jos totta puhutaan, ne tuntuu aina ikuisuudelta ! Yleensä keskityn aina vedoissa siihen että jaksaisin pitää hyvän pyöräilyrytmin huolimatta poljennan raskaudesta. Jestas kun piti tässä yksi kerta nousta polkemaan "mäkiä", siis polkea seisaaltaan. Tuntuipa se villiltä ja vapaalta, tunsin jopa tuulen kohinan korvissani ( vai olikohan se verenpaine ja mietin samalla että miten helposti tällainen laite voi kaatua ) PT:n sanoin tässä pitääkin tulla "läähätän ja läkähdyn" - fiilis, no sitä ilman ei oo kyllä kertaakaan jääty...Noh, spinning-pyörän kanssa ollaan jo nykyään sen verran hyviä kavereita että menen pikapuoliin jopa ensimmäiselle spinning-tunnille, jee !
Top 1
Maailman hirvein vimpain oli mielestäni soutulaite, siinä heiluu kaikki raajat ja polte on rajaton sekä käsivarsissa että jaloissa. Toisaalta siinä jos missä herää jopa tällaisella keski-ikää lähestyvällä ylipainoisella ja mukavuudenhaluisella leidillä kilpailuvietti digitaalisessa näytössä raksuttavia numeroita kohtaan. Tarkoitus olisi pitää lukemat tietyssä kohtaa ja silloin on soudettava kuin henkensä edestä ! JAKSAA JAKSAA !! Välillä tein pientä mielikuvaharjoitusta että takana on tulossa maailman terävähampaisin hai tai joku muu elukka. Niin no eipähän siinä mielikuvitustakaan ole aina tarvittu kun oli PT vieressä tsemppaamassa ( ANNA MENNÄ, nyt et anna periksi !! ) Ja en oo antanut periksi mutta kavereita me ei olla soutulaitteen kanssa, vihollisia mutta hyvällä tavalla :)
Nykyään treenaaminen kahdella ensin mainitulla laitteella on, jopa voisin sanoa että mukavaa, koska ajatusmaailma on heittänyt sen verran kuperkeikkaa että treeni ei ole hyvä treeni ilman että saa kunnon hien pintaan ja kaikilla näillä laitteilla se onnistuu vallan mainiosti. Nykyään nämä laitteet ovat siis siirtymässä ex-liikunnanvihaajan top 3 parhaat hikilaitteet - kategoriaan ( silti en tykkää soutulaitteesta, ei en vieläkään...)
Tästä lähtee taas uusi liikuntaviikko :) terkuin, entinen liikunnanvihaaja
eli otetaan tarkasteluun 3 eniten vihaamaani laitetta (tarkennuksena sanottakoon että siis nimenomaan liikuntaelämäni alussa vihaamaani laitetta) kuntosalilla, toisin sanoen ne missä tulee eniten hiki...
Top 3 on Cross trainer, joka olikin ensimmäinen vimpain johon tutustuin koko kuntosalissa ja liikunnanvihaajan sielussa pelmahti ärsytysliekki heti samantien. Kamala laite ! Tässä laitteessa heiluu ihmisen kaikki neljä raajaa joten hiki tulee varmasti. Samaisessa vimpaimessa otetaan niinsanotut alkulämmöt tulevaa treeniä varten. Mietin pienessä mielessäni että mitenkähän ihmeessä onnistun selviämään hengissä koko treenin kun jo muutaman minuutin lämmittely nosti sykkeen varmaan kolmeen sataan ja jalkoja poltti niin että selvitessäni tasaiselle maalle olin varma että jalkojen tilalla on pelkkää jomottavaa spagettia. Ensimmäisellä kerralla mun mitta oli täysi noin....sanotaanko 30 sekunnin jälkeen ja olin valmis luovuttamaan. Mutta ehei, sitähän mun ei annettu tehdä vaan rimpuloin laitteessa ainakin noin viiden minuutin ajan ja lämmöt tosiaan nousi, ainakin naamaan punoituksesta päätellen. Laitteen tehotasoa pystyy säätelemään ja ekoilla kerroilla se oli mulla varmaan kolmosessa - kutosessa. Ajan saatossa ja sisun avulla älysin että on vain jaksettava, otettava luulot pois laitteelta ja kropalta. Ja kun pääsee sen pisteen yli että tekee vaikka tuntuisi vähän pahalta, niin kohta tuntuukin jo ihan hyvältä. Outoa mutta totta ! Nykyään olemme solmineet crosstrainerin kanssa jo aselevon ja pystyn ihan vapautuneesti treenaamaan hänen kanssaan vaihdellen about 9 - 16 tasoilla noin 10 minuutin ajan sekä kuntosalitreenin alussa että lopussa. Tehokas laite, toimii !
Top 2
Spinning-pyörä. Mä oon aina vihannut pyöräilyä koska siinä jos missä tulee hiki. Ja tähän pyörään vielä "sidotaan" jalat kiinni, ei pääse edes karkuun jos siltä tuntuis ;) Ja paikat puutuu, tiedätte kyllä mistä, jos olette ikinä pyöräilleet. Mullakin tätä pehmustetta on kertynyt tuonne takaosastoon mutta silti ihan puuduksissa. No, kaikkeen kyllä tottuu ! (ja pehmusteitakin saatavilla eli apua on jos vain sitä hakee :) )Tällä vimpaimella otetaan sitten niitä vetoja, eli kevyempää ja raskaampaa poljentaa vuorotellen. Nyt en ole ihan varma kuinka pitkiä ne vedot on, koska jos totta puhutaan, ne tuntuu aina ikuisuudelta ! Yleensä keskityn aina vedoissa siihen että jaksaisin pitää hyvän pyöräilyrytmin huolimatta poljennan raskaudesta. Jestas kun piti tässä yksi kerta nousta polkemaan "mäkiä", siis polkea seisaaltaan. Tuntuipa se villiltä ja vapaalta, tunsin jopa tuulen kohinan korvissani ( vai olikohan se verenpaine ja mietin samalla että miten helposti tällainen laite voi kaatua ) PT:n sanoin tässä pitääkin tulla "läähätän ja läkähdyn" - fiilis, no sitä ilman ei oo kyllä kertaakaan jääty...Noh, spinning-pyörän kanssa ollaan jo nykyään sen verran hyviä kavereita että menen pikapuoliin jopa ensimmäiselle spinning-tunnille, jee !
Top 1
Maailman hirvein vimpain oli mielestäni soutulaite, siinä heiluu kaikki raajat ja polte on rajaton sekä käsivarsissa että jaloissa. Toisaalta siinä jos missä herää jopa tällaisella keski-ikää lähestyvällä ylipainoisella ja mukavuudenhaluisella leidillä kilpailuvietti digitaalisessa näytössä raksuttavia numeroita kohtaan. Tarkoitus olisi pitää lukemat tietyssä kohtaa ja silloin on soudettava kuin henkensä edestä ! JAKSAA JAKSAA !! Välillä tein pientä mielikuvaharjoitusta että takana on tulossa maailman terävähampaisin hai tai joku muu elukka. Niin no eipähän siinä mielikuvitustakaan ole aina tarvittu kun oli PT vieressä tsemppaamassa ( ANNA MENNÄ, nyt et anna periksi !! ) Ja en oo antanut periksi mutta kavereita me ei olla soutulaitteen kanssa, vihollisia mutta hyvällä tavalla :)
Nykyään treenaaminen kahdella ensin mainitulla laitteella on, jopa voisin sanoa että mukavaa, koska ajatusmaailma on heittänyt sen verran kuperkeikkaa että treeni ei ole hyvä treeni ilman että saa kunnon hien pintaan ja kaikilla näillä laitteilla se onnistuu vallan mainiosti. Nykyään nämä laitteet ovat siis siirtymässä ex-liikunnanvihaajan top 3 parhaat hikilaitteet - kategoriaan ( silti en tykkää soutulaitteesta, ei en vieläkään...)
Tästä lähtee taas uusi liikuntaviikko :) terkuin, entinen liikunnanvihaaja
25.4.2011 loppuelämän eka päivä !
"ja huomenna ois sitten loppuelämän eka päivä, jännää!!" ... luki allekirjoittaneen facebook-päivityksessä huhtikuun 25. päivä.. ja ei muuten lukenut turhaan. Siitä se muutos lähti, tavallaan radikaalisti mutta silti hiljaisesti. Ei niitä tapoja ja ajatuksia ihan hetkessä muuteta, mutta kova tahto ja halu muuttua oli ja siitähän se muutos lähtee.
Kynnys lähteä hakemaan apua elämänmuutokseen tuntui ainakin kilometrin korkuiselta. Ensiksihän sitä ajattelee pohojalaisella luonteella että minähän en apua tarvitse, enkä ainakaan kysy ! Mutta heikkoudet on tunnustettava ja nöyränä naisena läksin Kuntoporttiin Veskun juttusille. Ensimmäisessä keskustelussa käytiin läpi vähän liikuntahistoriaa, painoasioita mutta ennen kaikkea kyse oli siitä mitä MINÄ haluan eli tavoitteista. Ja kuinka lujaa niitä tavoitteita haluan?? Olo oli epävarma, kyllähän minä haluan joo... Oletko valmis tekemään töitä tavoitteiden eteen?? joo... Oletko valmis tekemään TÖITÄ?? KYLLÄ !! Tarvitsetko apua ? KYLLÄ!! Ja siitä se lähti, yhteinen taival personal trainer Veskun kanssa ja hetkeäkään en ole katunut.
Mutta kyllä muuten jännitti se eka kerta, nimittäin kuntosalille. Mielessä pyöri monta kysymystä, mitä jos en osaa tehdä niillä laitteilla oikein, mulla on ihan rapakunto mitä jos en jaksa, entä jos siellä on tupa täynnä huippukuntoista porukkaa neonvärisissä superliikunta-asuissaan ja hikipannoissaan, mulla on nyt tää t-paita ja jumppacaprit ja vanhat sisäliikuntakengät... Vitsit että sitä onkin tyhmä ja ennakkoluuloinen näissä mietteissään...! Lähtökunto tuntui ihan nollalle, vatsalihasliikkeitä jaksoin ehkä just ja just 5... Puntariinkin jouduin katsomaan totuutta silmiin ja olihan siinä vallan paljon numeroita katsottavaksi. En ollut uskaltanut hetkeen käydä vaa'alla koska arvasin että tulos ei miellyttäisi kuitenkaan ja repsahtaisin lohtuherkkuihin. Mutta nyt en masentunut koska tiesin että päätös oli tehty ja ainut tie oli ylöspäin ( tai tässä tapauksessa vaa'an lukemat alaspäin). Rasvaprosenttimittauksenkin tulos oli armoton mutta jostainhan on lähdettävä liikkeelle. Ja voin kertoa että ekan PT-kerran jälkeen, nainen joka vihasi liikunnasta aiheutuvaa hikoilua ja hengästymistä ja rasitusta, oli TODELLA punainen, henki pihisten aivan hikinen ja äärettömän POIKKI ! Ja se tuntui niin hyvälle ! Ja annoin kyllä kaikkeni, vaikka pahalta tuntui, koska olin päättänyt että periksi en anna ! Seuraavana päivänä ei tuntunutkaan enää niin hyvälle... "melko ketterä olo näin aamusta..." (facebook-päivitys seuraavalta aamulta)
Ja jos jollakin muulla on samantyyppisiä mietteitä ja iso kynnys lähteä kuntosalille niin voin kertoa suurimmat ongelmat on siellä oman pään sisällä, näin ainakin omalla kohdallani totesin. Kuntoportti on ainakin hyvin lempeä aloitus kuntosalielämälle sillä siellä käy pelkästään naisia ja hyvin monen tyyppisiä liikkujia ihan laidasta laitaan. Hyvin nopeasti hoksasin että jos keskittyy siihen omaan tekemiseen ja jaksamiseen niin hyvin vähän kiinnostaa tutkia minkä merkkiset jumppatossut kanssaliikkujalla on. Ja mitäs väliä sillä oikeastaan, itseni takia siellä salilla käyn eikä muut saa ollaan missään tapauksessa este siellä käymiselle. Lisäksi oli ihana huomata että kaikki moikkaavat Kuntoportilla toisiaan, tutut ja tuntemattomat ! Muutaman ensimmäisen PT-kerran jälkeen kun painelin pukuhuoneeseen, vanhemmat leidit jo odottelivat jumppavuoroon oven suussa ja tokaisivat minut nähdessään että herranjestas noinko rankkaa täällä on, voi voi enhän minä uskalla mennäkään. Pakko oli heille kertoa että ei ei, tämä on vaan huonoa kuntoa ja rankkaa yksilöllistä treeniä ohjaajan avustuksella :)
"on se urheilu rankka laji mutta tavoitefarkut jo kaivettu kaapista ja niitä kohti mennään :)"
Kun päätös elämänmuutoksesta oli tehty ja tavoitteet asetettu, Vesku käski etsiä jotain konkreettisia tavoitteita, esimerkiksi voisin laittaa kuvan hoikemmasta minusta jonnekin esille muistuttamaan ja tsemppaamaan. Löysin kuitenkin hyvin tsemppausavun vaatekaapistani, olen nimittäin säästänyt kaikki kivoimmat farkkuni, aina sieltä koosta 40 jolloin olen ollut ikinä koskaan hoikimmillani. Nyt ne ovat pinossa ja muutamathan niistä onkin jo tähän päivään mennessä saavutettu mutta tuolloin ne olivat ihan jokaikinen tavoitefarkkuja.
Iso ja korkea kynnys siis ylitettiin huhtikuussa ja pitkä matka painonpudotukseen ja terveelliseen elämään alkoi, olen niin onnellinen että pystyin tuon päätöksen tekemään !
terveisin, entinen liikunnanvihaaja
Kynnys lähteä hakemaan apua elämänmuutokseen tuntui ainakin kilometrin korkuiselta. Ensiksihän sitä ajattelee pohojalaisella luonteella että minähän en apua tarvitse, enkä ainakaan kysy ! Mutta heikkoudet on tunnustettava ja nöyränä naisena läksin Kuntoporttiin Veskun juttusille. Ensimmäisessä keskustelussa käytiin läpi vähän liikuntahistoriaa, painoasioita mutta ennen kaikkea kyse oli siitä mitä MINÄ haluan eli tavoitteista. Ja kuinka lujaa niitä tavoitteita haluan?? Olo oli epävarma, kyllähän minä haluan joo... Oletko valmis tekemään töitä tavoitteiden eteen?? joo... Oletko valmis tekemään TÖITÄ?? KYLLÄ !! Tarvitsetko apua ? KYLLÄ!! Ja siitä se lähti, yhteinen taival personal trainer Veskun kanssa ja hetkeäkään en ole katunut.
Mutta kyllä muuten jännitti se eka kerta, nimittäin kuntosalille. Mielessä pyöri monta kysymystä, mitä jos en osaa tehdä niillä laitteilla oikein, mulla on ihan rapakunto mitä jos en jaksa, entä jos siellä on tupa täynnä huippukuntoista porukkaa neonvärisissä superliikunta-asuissaan ja hikipannoissaan, mulla on nyt tää t-paita ja jumppacaprit ja vanhat sisäliikuntakengät... Vitsit että sitä onkin tyhmä ja ennakkoluuloinen näissä mietteissään...! Lähtökunto tuntui ihan nollalle, vatsalihasliikkeitä jaksoin ehkä just ja just 5... Puntariinkin jouduin katsomaan totuutta silmiin ja olihan siinä vallan paljon numeroita katsottavaksi. En ollut uskaltanut hetkeen käydä vaa'alla koska arvasin että tulos ei miellyttäisi kuitenkaan ja repsahtaisin lohtuherkkuihin. Mutta nyt en masentunut koska tiesin että päätös oli tehty ja ainut tie oli ylöspäin ( tai tässä tapauksessa vaa'an lukemat alaspäin). Rasvaprosenttimittauksenkin tulos oli armoton mutta jostainhan on lähdettävä liikkeelle. Ja voin kertoa että ekan PT-kerran jälkeen, nainen joka vihasi liikunnasta aiheutuvaa hikoilua ja hengästymistä ja rasitusta, oli TODELLA punainen, henki pihisten aivan hikinen ja äärettömän POIKKI ! Ja se tuntui niin hyvälle ! Ja annoin kyllä kaikkeni, vaikka pahalta tuntui, koska olin päättänyt että periksi en anna ! Seuraavana päivänä ei tuntunutkaan enää niin hyvälle... "melko ketterä olo näin aamusta..." (facebook-päivitys seuraavalta aamulta)
Ja jos jollakin muulla on samantyyppisiä mietteitä ja iso kynnys lähteä kuntosalille niin voin kertoa suurimmat ongelmat on siellä oman pään sisällä, näin ainakin omalla kohdallani totesin. Kuntoportti on ainakin hyvin lempeä aloitus kuntosalielämälle sillä siellä käy pelkästään naisia ja hyvin monen tyyppisiä liikkujia ihan laidasta laitaan. Hyvin nopeasti hoksasin että jos keskittyy siihen omaan tekemiseen ja jaksamiseen niin hyvin vähän kiinnostaa tutkia minkä merkkiset jumppatossut kanssaliikkujalla on. Ja mitäs väliä sillä oikeastaan, itseni takia siellä salilla käyn eikä muut saa ollaan missään tapauksessa este siellä käymiselle. Lisäksi oli ihana huomata että kaikki moikkaavat Kuntoportilla toisiaan, tutut ja tuntemattomat ! Muutaman ensimmäisen PT-kerran jälkeen kun painelin pukuhuoneeseen, vanhemmat leidit jo odottelivat jumppavuoroon oven suussa ja tokaisivat minut nähdessään että herranjestas noinko rankkaa täällä on, voi voi enhän minä uskalla mennäkään. Pakko oli heille kertoa että ei ei, tämä on vaan huonoa kuntoa ja rankkaa yksilöllistä treeniä ohjaajan avustuksella :)
"on se urheilu rankka laji mutta tavoitefarkut jo kaivettu kaapista ja niitä kohti mennään :)"
Kun päätös elämänmuutoksesta oli tehty ja tavoitteet asetettu, Vesku käski etsiä jotain konkreettisia tavoitteita, esimerkiksi voisin laittaa kuvan hoikemmasta minusta jonnekin esille muistuttamaan ja tsemppaamaan. Löysin kuitenkin hyvin tsemppausavun vaatekaapistani, olen nimittäin säästänyt kaikki kivoimmat farkkuni, aina sieltä koosta 40 jolloin olen ollut ikinä koskaan hoikimmillani. Nyt ne ovat pinossa ja muutamathan niistä onkin jo tähän päivään mennessä saavutettu mutta tuolloin ne olivat ihan jokaikinen tavoitefarkkuja.
Iso ja korkea kynnys siis ylitettiin huhtikuussa ja pitkä matka painonpudotukseen ja terveelliseen elämään alkoi, olen niin onnellinen että pystyin tuon päätöksen tekemään !
terveisin, entinen liikunnanvihaaja
Tunnustuksia
Tervehdys kaikille !
Tunnustan heti. Ja kaiken. Olen liikunnanvihaaja eli minä vihaan liikuntaa. Tai siis vihasin, vielä noin puoli vuotta sitten ja tosi lujaa. Ja miksiköhän? No tuota noin...siinä tulee todennäköisimmin hiki...ja hengästyy. Ja siinä voi mahdollisesti rasittua..
Ajattelin että liikunta Ei vaan oo mun juttu, tykkään "kultturellimmista" harrastuksista kuten elokuvista, hyvistä kirjoista, teatterista, vaatteista, hyvästä ruuasta ja pitkistä keskusteluista. Joo joo, mä oon sellainen kulttuuri-ihminen, ne ei urheile ja hikoile, maksimissaan käy sunnuntaisin pienellä päiväkävelyllä ja käy samalla henkevää keskustelua korkeintaan hengästyen aiheen syvällisyydestä. Joo mä oon sellainen ihminen, ehdottomasti. Muut voi hikoilla ja hengästyä.
Ja siis onhan minulla urheilullinen menneisyys, tottakai ! Siksi ei tarvitsekaan enää urheilla. No joo, siis silloin hamassa nuoruudessa tuli vähän pelattua vapaa-ajalla pesäpalloa ja lentopalloa. Koulun liikuntatunnit ei olleet mitään mieluisimpia tunteja, kyllähän mä mukana olin mutta esimerkiksi pelkäsin hiihtämistä (lähinnä mäkiä!), lasketellut oon elämässäni tasan yhden kerran viisitoistavuotiaana ( ilman mitään opetusta ja kaatumisten vuoksi en enää sitten uskaltanu kokeilla uudelleen), suunnistuskerrat istuttiin useimmiten jossain kivellä metsässä eikä valitettavasti löydetty sieltäkään yhtä rastia. Motivaatiota liikuntaan ei ollut, eikä sitä kannustustakaan oikein miltään taholta tullut. Useimmiten olin se viimeinen joka joukkueeseen valittiin. Totta kai se välillä kolisti itsetuntoa mutta toisaalta minulla oli silloin toisia vahvuuksia eikä ollut tarvetta olla hyvä liikunnassa. Cooperin testiä en suostunut tekemään joten kutonen ja seiska olivat aika normaaleja liikunnannumeroita ihan lukion viimeiselle vuodelle saakka.
Parikymppisenä kävin paljon lenkillä ja innostuin rullaluistelusta, mikä oli ihan outoa.. Tapasin mieheni ja kävimme paljon pitkillä rullaluistelulenkeillä sauvojen kera. Kunnes sitten tapahtui se että uusi työni vei ihan kaiken aikani ja energiani. Liikunta jäi ihan kokonaan, lukuunottamatta ihan satunnaisia lenkkejä tai onnettomia yrityksiä käydä kuntosalilla. Yllätys yllätys, paino nousi, mutta silti oli helpompaa iltaisin istahtaa sohvalle ja hemmotella itseään herkuilla kuin lähteä liikkumaan. Stressi ja väsymys olivat niin helppoja syitä siihen että sai vain olla paikallaan ne pienet omat hetket mitä uuvuttavalta työltä jäi. Nousukäyrä oli siis aika ehdoton ja viiden vuoden aikana kertyikin noin 30 kiloa ylimääräistä painoa..
Kunnes tuli huhtikuu 2011 ja jotain tapahtui. Liikunnasta tulikin osa MINUN elämääni. Mutta mitä ja miten, siitä sitten enemmän ensi kerralla...
Sunnuntaiterveisin, entinen liikunnanvihaaja
Tunnustan heti. Ja kaiken. Olen liikunnanvihaaja eli minä vihaan liikuntaa. Tai siis vihasin, vielä noin puoli vuotta sitten ja tosi lujaa. Ja miksiköhän? No tuota noin...siinä tulee todennäköisimmin hiki...ja hengästyy. Ja siinä voi mahdollisesti rasittua..
Ajattelin että liikunta Ei vaan oo mun juttu, tykkään "kultturellimmista" harrastuksista kuten elokuvista, hyvistä kirjoista, teatterista, vaatteista, hyvästä ruuasta ja pitkistä keskusteluista. Joo joo, mä oon sellainen kulttuuri-ihminen, ne ei urheile ja hikoile, maksimissaan käy sunnuntaisin pienellä päiväkävelyllä ja käy samalla henkevää keskustelua korkeintaan hengästyen aiheen syvällisyydestä. Joo mä oon sellainen ihminen, ehdottomasti. Muut voi hikoilla ja hengästyä.
Ja siis onhan minulla urheilullinen menneisyys, tottakai ! Siksi ei tarvitsekaan enää urheilla. No joo, siis silloin hamassa nuoruudessa tuli vähän pelattua vapaa-ajalla pesäpalloa ja lentopalloa. Koulun liikuntatunnit ei olleet mitään mieluisimpia tunteja, kyllähän mä mukana olin mutta esimerkiksi pelkäsin hiihtämistä (lähinnä mäkiä!), lasketellut oon elämässäni tasan yhden kerran viisitoistavuotiaana ( ilman mitään opetusta ja kaatumisten vuoksi en enää sitten uskaltanu kokeilla uudelleen), suunnistuskerrat istuttiin useimmiten jossain kivellä metsässä eikä valitettavasti löydetty sieltäkään yhtä rastia. Motivaatiota liikuntaan ei ollut, eikä sitä kannustustakaan oikein miltään taholta tullut. Useimmiten olin se viimeinen joka joukkueeseen valittiin. Totta kai se välillä kolisti itsetuntoa mutta toisaalta minulla oli silloin toisia vahvuuksia eikä ollut tarvetta olla hyvä liikunnassa. Cooperin testiä en suostunut tekemään joten kutonen ja seiska olivat aika normaaleja liikunnannumeroita ihan lukion viimeiselle vuodelle saakka.
Parikymppisenä kävin paljon lenkillä ja innostuin rullaluistelusta, mikä oli ihan outoa.. Tapasin mieheni ja kävimme paljon pitkillä rullaluistelulenkeillä sauvojen kera. Kunnes sitten tapahtui se että uusi työni vei ihan kaiken aikani ja energiani. Liikunta jäi ihan kokonaan, lukuunottamatta ihan satunnaisia lenkkejä tai onnettomia yrityksiä käydä kuntosalilla. Yllätys yllätys, paino nousi, mutta silti oli helpompaa iltaisin istahtaa sohvalle ja hemmotella itseään herkuilla kuin lähteä liikkumaan. Stressi ja väsymys olivat niin helppoja syitä siihen että sai vain olla paikallaan ne pienet omat hetket mitä uuvuttavalta työltä jäi. Nousukäyrä oli siis aika ehdoton ja viiden vuoden aikana kertyikin noin 30 kiloa ylimääräistä painoa..
Kunnes tuli huhtikuu 2011 ja jotain tapahtui. Liikunnasta tulikin osa MINUN elämääni. Mutta mitä ja miten, siitä sitten enemmän ensi kerralla...
Sunnuntaiterveisin, entinen liikunnanvihaaja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)