Maanantaipäivän pohdintaa...
eli otetaan tarkasteluun 3 eniten vihaamaani laitetta (tarkennuksena sanottakoon että siis nimenomaan liikuntaelämäni alussa vihaamaani laitetta) kuntosalilla, toisin sanoen ne missä tulee eniten hiki...
Top 3 on Cross trainer, joka olikin ensimmäinen vimpain johon tutustuin koko kuntosalissa ja liikunnanvihaajan sielussa pelmahti ärsytysliekki heti samantien. Kamala laite ! Tässä laitteessa heiluu ihmisen kaikki neljä raajaa joten hiki tulee varmasti. Samaisessa vimpaimessa otetaan niinsanotut alkulämmöt tulevaa treeniä varten. Mietin pienessä mielessäni että mitenkähän ihmeessä onnistun selviämään hengissä koko treenin kun jo muutaman minuutin lämmittely nosti sykkeen varmaan kolmeen sataan ja jalkoja poltti niin että selvitessäni tasaiselle maalle olin varma että jalkojen tilalla on pelkkää jomottavaa spagettia. Ensimmäisellä kerralla mun mitta oli täysi noin....sanotaanko 30 sekunnin jälkeen ja olin valmis luovuttamaan. Mutta ehei, sitähän mun ei annettu tehdä vaan rimpuloin laitteessa ainakin noin viiden minuutin ajan ja lämmöt tosiaan nousi, ainakin naamaan punoituksesta päätellen. Laitteen tehotasoa pystyy säätelemään ja ekoilla kerroilla se oli mulla varmaan kolmosessa - kutosessa. Ajan saatossa ja sisun avulla älysin että on vain jaksettava, otettava luulot pois laitteelta ja kropalta. Ja kun pääsee sen pisteen yli että tekee vaikka tuntuisi vähän pahalta, niin kohta tuntuukin jo ihan hyvältä. Outoa mutta totta ! Nykyään olemme solmineet crosstrainerin kanssa jo aselevon ja pystyn ihan vapautuneesti treenaamaan hänen kanssaan vaihdellen about 9 - 16 tasoilla noin 10 minuutin ajan sekä kuntosalitreenin alussa että lopussa. Tehokas laite, toimii !
Top 2
Spinning-pyörä. Mä oon aina vihannut pyöräilyä koska siinä jos missä tulee hiki. Ja tähän pyörään vielä "sidotaan" jalat kiinni, ei pääse edes karkuun jos siltä tuntuis ;) Ja paikat puutuu, tiedätte kyllä mistä, jos olette ikinä pyöräilleet. Mullakin tätä pehmustetta on kertynyt tuonne takaosastoon mutta silti ihan puuduksissa. No, kaikkeen kyllä tottuu ! (ja pehmusteitakin saatavilla eli apua on jos vain sitä hakee :) )Tällä vimpaimella otetaan sitten niitä vetoja, eli kevyempää ja raskaampaa poljentaa vuorotellen. Nyt en ole ihan varma kuinka pitkiä ne vedot on, koska jos totta puhutaan, ne tuntuu aina ikuisuudelta ! Yleensä keskityn aina vedoissa siihen että jaksaisin pitää hyvän pyöräilyrytmin huolimatta poljennan raskaudesta. Jestas kun piti tässä yksi kerta nousta polkemaan "mäkiä", siis polkea seisaaltaan. Tuntuipa se villiltä ja vapaalta, tunsin jopa tuulen kohinan korvissani ( vai olikohan se verenpaine ja mietin samalla että miten helposti tällainen laite voi kaatua ) PT:n sanoin tässä pitääkin tulla "läähätän ja läkähdyn" - fiilis, no sitä ilman ei oo kyllä kertaakaan jääty...Noh, spinning-pyörän kanssa ollaan jo nykyään sen verran hyviä kavereita että menen pikapuoliin jopa ensimmäiselle spinning-tunnille, jee !
Top 1
Maailman hirvein vimpain oli mielestäni soutulaite, siinä heiluu kaikki raajat ja polte on rajaton sekä käsivarsissa että jaloissa. Toisaalta siinä jos missä herää jopa tällaisella keski-ikää lähestyvällä ylipainoisella ja mukavuudenhaluisella leidillä kilpailuvietti digitaalisessa näytössä raksuttavia numeroita kohtaan. Tarkoitus olisi pitää lukemat tietyssä kohtaa ja silloin on soudettava kuin henkensä edestä ! JAKSAA JAKSAA !! Välillä tein pientä mielikuvaharjoitusta että takana on tulossa maailman terävähampaisin hai tai joku muu elukka. Niin no eipähän siinä mielikuvitustakaan ole aina tarvittu kun oli PT vieressä tsemppaamassa ( ANNA MENNÄ, nyt et anna periksi !! ) Ja en oo antanut periksi mutta kavereita me ei olla soutulaitteen kanssa, vihollisia mutta hyvällä tavalla :)
Nykyään treenaaminen kahdella ensin mainitulla laitteella on, jopa voisin sanoa että mukavaa, koska ajatusmaailma on heittänyt sen verran kuperkeikkaa että treeni ei ole hyvä treeni ilman että saa kunnon hien pintaan ja kaikilla näillä laitteilla se onnistuu vallan mainiosti. Nykyään nämä laitteet ovat siis siirtymässä ex-liikunnanvihaajan top 3 parhaat hikilaitteet - kategoriaan ( silti en tykkää soutulaitteesta, ei en vieläkään...)
Tästä lähtee taas uusi liikuntaviikko :) terkuin, entinen liikunnanvihaaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti