"ja huomenna ois sitten loppuelämän eka päivä, jännää!!" ... luki allekirjoittaneen facebook-päivityksessä huhtikuun 25. päivä.. ja ei muuten lukenut turhaan. Siitä se muutos lähti, tavallaan radikaalisti mutta silti hiljaisesti. Ei niitä tapoja ja ajatuksia ihan hetkessä muuteta, mutta kova tahto ja halu muuttua oli ja siitähän se muutos lähtee.
Kynnys lähteä hakemaan apua elämänmuutokseen tuntui ainakin kilometrin korkuiselta. Ensiksihän sitä ajattelee pohojalaisella luonteella että minähän en apua tarvitse, enkä ainakaan kysy ! Mutta heikkoudet on tunnustettava ja nöyränä naisena läksin Kuntoporttiin Veskun juttusille. Ensimmäisessä keskustelussa käytiin läpi vähän liikuntahistoriaa, painoasioita mutta ennen kaikkea kyse oli siitä mitä MINÄ haluan eli tavoitteista. Ja kuinka lujaa niitä tavoitteita haluan?? Olo oli epävarma, kyllähän minä haluan joo... Oletko valmis tekemään töitä tavoitteiden eteen?? joo... Oletko valmis tekemään TÖITÄ?? KYLLÄ !! Tarvitsetko apua ? KYLLÄ!! Ja siitä se lähti, yhteinen taival personal trainer Veskun kanssa ja hetkeäkään en ole katunut.
Mutta kyllä muuten jännitti se eka kerta, nimittäin kuntosalille. Mielessä pyöri monta kysymystä, mitä jos en osaa tehdä niillä laitteilla oikein, mulla on ihan rapakunto mitä jos en jaksa, entä jos siellä on tupa täynnä huippukuntoista porukkaa neonvärisissä superliikunta-asuissaan ja hikipannoissaan, mulla on nyt tää t-paita ja jumppacaprit ja vanhat sisäliikuntakengät... Vitsit että sitä onkin tyhmä ja ennakkoluuloinen näissä mietteissään...! Lähtökunto tuntui ihan nollalle, vatsalihasliikkeitä jaksoin ehkä just ja just 5... Puntariinkin jouduin katsomaan totuutta silmiin ja olihan siinä vallan paljon numeroita katsottavaksi. En ollut uskaltanut hetkeen käydä vaa'alla koska arvasin että tulos ei miellyttäisi kuitenkaan ja repsahtaisin lohtuherkkuihin. Mutta nyt en masentunut koska tiesin että päätös oli tehty ja ainut tie oli ylöspäin ( tai tässä tapauksessa vaa'an lukemat alaspäin). Rasvaprosenttimittauksenkin tulos oli armoton mutta jostainhan on lähdettävä liikkeelle. Ja voin kertoa että ekan PT-kerran jälkeen, nainen joka vihasi liikunnasta aiheutuvaa hikoilua ja hengästymistä ja rasitusta, oli TODELLA punainen, henki pihisten aivan hikinen ja äärettömän POIKKI ! Ja se tuntui niin hyvälle ! Ja annoin kyllä kaikkeni, vaikka pahalta tuntui, koska olin päättänyt että periksi en anna ! Seuraavana päivänä ei tuntunutkaan enää niin hyvälle... "melko ketterä olo näin aamusta..." (facebook-päivitys seuraavalta aamulta)
Ja jos jollakin muulla on samantyyppisiä mietteitä ja iso kynnys lähteä kuntosalille niin voin kertoa suurimmat ongelmat on siellä oman pään sisällä, näin ainakin omalla kohdallani totesin. Kuntoportti on ainakin hyvin lempeä aloitus kuntosalielämälle sillä siellä käy pelkästään naisia ja hyvin monen tyyppisiä liikkujia ihan laidasta laitaan. Hyvin nopeasti hoksasin että jos keskittyy siihen omaan tekemiseen ja jaksamiseen niin hyvin vähän kiinnostaa tutkia minkä merkkiset jumppatossut kanssaliikkujalla on. Ja mitäs väliä sillä oikeastaan, itseni takia siellä salilla käyn eikä muut saa ollaan missään tapauksessa este siellä käymiselle. Lisäksi oli ihana huomata että kaikki moikkaavat Kuntoportilla toisiaan, tutut ja tuntemattomat ! Muutaman ensimmäisen PT-kerran jälkeen kun painelin pukuhuoneeseen, vanhemmat leidit jo odottelivat jumppavuoroon oven suussa ja tokaisivat minut nähdessään että herranjestas noinko rankkaa täällä on, voi voi enhän minä uskalla mennäkään. Pakko oli heille kertoa että ei ei, tämä on vaan huonoa kuntoa ja rankkaa yksilöllistä treeniä ohjaajan avustuksella :)
"on se urheilu rankka laji mutta tavoitefarkut jo kaivettu kaapista ja niitä kohti mennään :)"
Kun päätös elämänmuutoksesta oli tehty ja tavoitteet asetettu, Vesku käski etsiä jotain konkreettisia tavoitteita, esimerkiksi voisin laittaa kuvan hoikemmasta minusta jonnekin esille muistuttamaan ja tsemppaamaan. Löysin kuitenkin hyvin tsemppausavun vaatekaapistani, olen nimittäin säästänyt kaikki kivoimmat farkkuni, aina sieltä koosta 40 jolloin olen ollut ikinä koskaan hoikimmillani. Nyt ne ovat pinossa ja muutamathan niistä onkin jo tähän päivään mennessä saavutettu mutta tuolloin ne olivat ihan jokaikinen tavoitefarkkuja.
Iso ja korkea kynnys siis ylitettiin huhtikuussa ja pitkä matka painonpudotukseen ja terveelliseen elämään alkoi, olen niin onnellinen että pystyin tuon päätöksen tekemään !
terveisin, entinen liikunnanvihaaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti